Kesämajoittuminen ilman valmiita rakenteita

Helppo on hymyillä kun koti on siinä mihin taljan sattuu auki rullaamaan!

 Kesämajoittuminen on ainakin allekirjoittaneen omasta mielestä tuplasti helpompaa kuin talvella: sitä vähimmällään vain heittää taljan mättäälle ja pistää pitkäkseen. 

Telttailu on varmasti yöpymistavoista helpoin ja tutuin, mutta koska keskityn itse nimenomaan arkaaisempiin tapoihin elää luonnossa, luonnosta, sivuutan tässä postauksessa telttamajoituksen kokonaan. Tarppia ja laavuakin sörkin vain sen verran mitä luonto materiaaleja tarjoaa tai mitkä tuohikonttiin mahtuu työntämään.

Metsän muut asukit

Lähtökohtaisesti kesäisin yövyn ulkona niin kevyesti kuin pystyn: tahdon nauttia luonnosta kaikin aistein, tarkoitti se sitten kuikkien yökonserttia tai käpyä selän alla. Itikat ja muut hyönteiset heräävät usein metsään raahaamieni vieraiden huoleksi, mutta itse koen myös ininän ja pörinän kuuluvan osaksi kokemusta. "Kun tarpeeksi sattuu niin tottuu" pätee myös tähän näennäisen ärsyttävään äänimaailmaan. Sanon näennäisen siksi, että on ollut aika jolloin en keksinyt mitään raivostuttavampaa kuin itikoiden ininä ympärillä. Nyt assosioin sen kuitenkin jo niin vahvasti kaikkiin ihaniin muistoihin ettei se ketuta (melkein) ollenkaan. Metsä on minulle rakas paikka ja siellä ovat myös hyttyset, ei voi mitään.

 Puremiin on helpoin, tai ainakin halvin keino hieroa pihkaa suoraan apua tarjoavasta kuusesta: kulkiessani pistän samalla mieleen sopivia pihkapuita myöhempiä kutinoita lievittämään. On tärkeää ettei puita mene haavoittamaan itse pihkan toivossa, sillä valmiiksi osumaa ottaneita runkoja löytyy varmasti. Toki pihkasalvat jne. valmiit tuotteet ovat mainioita myös, mutta yksikään ei ole helpottanut ihoärsytystä yhtä välittömästi kuin tuore pihka.

Ampiaisten kanssa olen tarkka, pöheiköissä liikkuessani huidon kepillä aluskasvillisuutta ja majapaikkaa valitessani välttelen puukasoja/muita ampiaisten silmissä lupaavia pesäpaikkoja. Varsinkaan allergikkojen ei kannata pelätä olevansa liian tarkka, sillä kukaan ei halua herätä vihaisen ampiaisen pistoon vaikkei siihen liittyisi välitöntä kuolemanvaaraakaan. Epipen kannattaa pitää nopealla hollilla. Ja kyllä, puhun kokemuksesta.   

Toinen huolenaihe on käärme. Kyy on relevantti murhe, sellaisen puremaa ei kukaan tahdo sen enempää kuin ampiaisen pistoakaan. Kumpaisenkin ei-niin-nautinnollisen luontokokemuksen ehkäisen tarkistamalla aikomani yöpaikan huolella: kierrän pisteen ainakin 10 m säteellä ampiaispesien tai käärmeitä houkuttavien lämpimien kivien vuoksi. Välttelen majoitteen rakentamista korkeaan heinikkoon tai kallioille: miksi änkeytyisin väkisin käärmeiden alueelle ja sitten kiukuttelisin puremasta? Suurin osa onnettomuuksista olisi jäänyt maailmassa tapahtumatta ihan vain pysähtymällä ennakoimaan.

Karhut, sudet, ilvekset — suuremmat metsän pedot huolettavat monia, mutta nämä eläimet ovat tuttavuuksia joihin törmääminen on enemmänkin etuoikeus kuin onnettomuus. Ihminen on (ikävä kyllä syystäkin) pelottava olento jota muut eläimet karttelevat kyllä huolella. Ainoa skenaario missä voisin kuvitella isommista pedoista olevan huolta on ruoan säilyttäminen pidemmillä eräreissuilla: varsinkin liha kannattaa säilyttää niin ettei kukaan pääse siihen käsiksi, tarpeeksi korkealle ja myös ehkä hieman kauemmas omasta unipaikasta. 

Hirvien suhteen huolehdin vain siitä etten tee majoitustani sellaiselle mahdolliselle kulkureitille jossa en erotu maastosta: kesäisin sorkan alle jäämisen vaara on kyllä jokseenkin olematon, lumikammissa hirvien (ja muiden kulkijoiden) jyräämäksi tuleminen on mahdollisempaa. Mainitsin nyt tämänkin huomion ihan vain siksi että voisin lievittää huolta niissä jotka vasta arpovat uskallustaan yöpyä metsässä teltatta.

Varsinkin taivasalla nukkuessa katson tarkkaan minne majapaikkani pistän. En halua notkelmaan jossa herään aamulla vesilammikosta tai kastevedestä märkänä, enkä tahdo ylleni heikon näköisiä lahopuita joista voisi tippua mitään niskaani. Varsinkin loppukesästä kivet voivat hohkaa kylmänkosteutta, joten tuulensuojan otan mieluiten kasvustosta ja maastonmuodoista. Paikka on suojaisa eikä sellaisella kohdalla mistä kukaan — ihminen tai hirvi — voisi vahingossa marssia yli.

Turvallisuuden kannalta on hyvä kertoa jollekulle majoitteen ainakin suurpiirteinen lokaatio. Ymmärrän erittäin hyvin houkutuksen hävitä raskaan viikon jälkeen metsään kenenkään tavoittamattomiin, mutta sairaskohtauksen tms. sattuessa on ihan kiva etteivät ihmiset joudu nuohoamaan jokaista kannonkoloa löytääkseen hätää kärsivän. Jos löytävät... Eli kerro aina jollekulle minne päin menet ja mihin mennessä sinusta taas kuulee. Jos sovitun ajan jälkeen ei näy eikä kuulu, voi yhteyshenkilö lähteä organisoimaan evakuointia.

Yöpuu

Oikealla näkymä kuusen sivulta. Tämä on aivan suosikkipaikkani: rinne ja puu itsessään suojaa viimalta sekä sateelta, kuusen alla on tasaista mutta rinne jatkuu joten vesi ei jää lillimään. Havuja saa vedettyä tarpeen vaatiessa maahan asti, ja talvella tähän voi kaivaa kotoisan kolosen. 

Sää ei aina suosi suoraan taivasalla makoilua. Silloin etsin itselleni yöpuun — kotimetsässä minulla on vakiokuusi jonka alle käperryn hakemaan suojaan. Talvella yöpuu on helpompi löytää kun suojaa saa kaivautumalla osittain lumeen. Sen sijaan kesällä etsin puun, yleensä kuusen, jolla olisi mahdollisimman tuuheita oksia mieluiten aika matalalla. Havut suojaavat sateelta, ja jos ne vain ylettyvät tarpeeksi alas tai vierellä on muuta estettä, niin myös tuulelta. Jos oksat ovat tarpeeksi pitkiä ja vahvoja, saatan laittaa kiviä painoiksi saadakseni havuista maahan asti yltävän suojan. 

Majoitteena yöpuu on hyvin vanha, mutta edelleen toimiva. Mukana ei tarvitse kantaa kuin makuusija, luonto tarjoaa loput. Tämä minun "kotikuuseni" näyttää ehkä harvalta, mutta esimerkiksi eilen (3.9.2024) iski sellainen ukkoskuuro että kaupungissa oli tulvinut. Minä pysyin kuivana, miinus että sukat kastuivat myöhemmin kun olin unohtanut virsut mättäälle.

Tässä vielä pieni "around the house"-video pesäkolostani. 

Kuvassa katto näyttää harvalta, mutta neulaset ja pitkät oksat johtavat vettä hyvin pois samaan tapaan kuin hevosen karva kaatosateessa. Tunnelman kuvaamiseen eivät sanat riitä, kun makoilin lämpimällä taljalla kuuman kahvi kuksassa, sade vihmoi ja ukkonen jyrisi taukoamatta taustalla. Siinä hetkessä en kaivannut elämältäni mitään muuta. 

Huomatkaa myös lumikammipostauksessa esittelemäni hirvensorkka-amuletti, jonka kerroin tekevän kodin aina sinne minne sen ripustaa. Pienillä asioilla on merkitystä: minulle niitä ovat oma kuksa ja tämä riipus. Kun ne ovat mukana, oloni on kodikas missä tahansa.

Laavu ja tarppi 

Joskus harvoin (todella harvoin) on käynyt niin ettei kunnollista yöpuuta meinaa löytyä. Näistä ei minulla ole kuvamateriaaliakaan näyttää, kerran olen havulaavun väsännyt ja sarkatakkitarpin kahdesti lyhyiden rankkasateiden ajaksi. 

Pienen laavun saa havuista kasaan suhteellisen nopeasti. Pystyn sen tekemään kun liikun omilla mailla: muuten jokaisenoikeudet tietenkin kieltävät puiden vahingoittamisen ilman maanomistajan lupaa. 

Yksinkerttaisimmillaan havulaavu rakentuu kahden puun väliin asetetulle oksalle. Katos tulee tuulen/sateen suuntaan. Kerään kuusista mahdollisimman pitkiä oksia ja asettelen ne niin että neulaset osoittavat alaspäin johdattaakseen mahdollisen sade- tai kasteveden pois. Kun suuret oksat on aseteltu (myös laavun sivuille mikäli kolmelle seinälle on tarvetta), lisään yleensä vielä pienempiä havuja tilkitsemään railoja.

 

Havut ovat siitä mukavia, että ne suojaavat hyvin mutta päästävät myös ilmaa vaihtumaan. Kurjilla säillä suojasta voi siis tehdä suhteellisen tiiviin. 

Makuualustana havut ovat myös vertaansa vailla: muutama kerros eristää maan kylmyydestä ja kosteudesta. Omilla mailla havuja käytän tarpeen vaatiessa myös muiden majoitusratkaisujen kanssa lisäeristeenä makuutaljan alla.

Tarpin teen lähinnä todella akuuttiin suojan tarpeeseen, koska uhraan kankaaksi silloin oman sarkatakkini. Tietenkin oikeakaan tarppikangas ei vie paljon tilaa rinkasta, käyttäisin kyllä sellaista jos olisin saanut aikaiseksi valmistaa. Moderneja keinoja on käyttää ostettua tarppia tai hätätapauksessa kertakäyttöistä sadeviittaa ja vaellussauvaa, mutta koska itse haluan pitää perinteiden ylläpidosta kiinni, rummutan vahvasti villan puolesta. Eritoten paksu sarkakangas on sellaista ettei ihan heti päästä vettä läpi ja vielä märkänäkin vähän lämmittää. Takkitarpin pingotan leveäksi työntämällä vahvan kepin hihasta hihaan ja sitomalla sen sitten puuhun mukana kuljettamillani nauhoilla kiinni. Ei maja suuri ole, mutta hädässä parempi kuin jäädä taivasalle. Alle vain havuja eristeeksi niin hyvä tulee: jos on oikein koleaa niin kerran olen nukkunut extrapaksulla havupatjalla jotta voin käpertyä makuutaljan alle. 

Näyttöä varten minun olisi myös oltava kirjallinen dokumentaatio majoittumisesta kesäoloissa, mutta eipä minulla ole paljon vaiheita siitä kerrottavaksi: kammielämästä talvella saisin juttua nyhdettyä vielä lisääkin, mutta kesäisin luonnossa yöpyminen on meikäläisen vinkkelistä niin simppeliä että tuntuu suorastaan höpsöltä käydä sitä läpi. Ehkäpä voinkin siis seuraavalla läpikäynnillä todistaa miten matalan kynnyksen puuhaa tämä loppujen lopuksi on?

Miulla oli alkuun nimittäin todella korkeat kynnykset lähteä ensimmäistä kertaa ilman telttaa metsään. Tämä kuva ei ole aivan juuri siltä reissulta, mutta kapsäkkien määrä on jokseenkin yhtäläinen...

Muuli pakattuna.

Meni muutama yöreissu kotimetsiin kun opin jättämään kuormamuulin roolin ja pakkaamaan mukaan vain mitä tarvitsen. Se oli helppoa, sillä ilta oli lämmin ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta: ei ollut tarvetta miettiä sateelta suojautumista. Loppujen lopuksi mukana oli vain

• Porontalja makuualustana
• Kontissa evästä ja juotavaa
• Kuksa
• Puukko vyöllä
• Kirves vyöllä
• Villaviitta
• Tulentekovälineet
• Ensiapupakkaus kontissa päälimmäisenä
• Hyönteiskarkote (hevosille tarkoitettu pikiöljyrasva)

Mitään muuta en yhden yön reissulle kaivannut, ja tulentekovälineetkin olivat turhat kun metsäpalovaroitus oli voimassa. Samaisesta syystä jätin myös pannun ja kattilan kotiin, kun mitäpä niillä ilman tulta tekee. Villaviitan otin mukaan vain koska minulla ei ollut päälläni takkia: peitoksi kelpaa nykyään tässä jo useammin mainitsemani sarkatakki, myöhemmin syksyllä myös turkistakki. Viitta on näppärä siinä että se lämmittää vaatteena mutta on myös helppo kääriä rullaksi konttiin roikkumaan, ja käy hyvin sekä makuualustana että peittona. 

Vessapaperi on hyvä olla mukana, tai jotain paperia ylipäätänsä. Itse en sitä tälle retkelle pakannut kun en uskonut yhden yön retkellä tarvetta tulevan, ja jos tulisikin niin sitten käyttäisin korvikkeena rahkasammalta.  

Kävelin ilta-auringon kultaamassa kuusikossa ja etsin itselleni mukavaa paikkaa käpertyä. Valinnanvaikeutta oli ilmassa: kaikkialla maata verhosi houkuttelevan pehmeä sammalpatja eikä maisemissakaan ollut valittamista. Tuuli oli olematonta eikä sadetta tarvinnut pelätä, joten lopulta päädyin suhteellisen aukealle paikalle sammalmättäiden keskelle. Ympärillä oli jykeviä nuoria kuusia joista ei tarvinnut pelätä mitään käpyä isompaa tippuvan, eikä aamuaurinkokaan alkaisi heti paahtamaan kun valitsin ilmansuunnan oikein. Näin laajalle alalle ja minut nähtiin myös, joten ei tarvinnut pelätä hirven jyräämäksi tulemista. 

Pistin leirin pystyyn sillä että rullasin porontaljan auki. A vot! Ei tarvinnut muuta kuin istua alas ja nauttia elämästä. Itikat löysivät heti iholle. Pikiöljyrasva toimi kuitenkin sen verran ettei ininäkonsertti siinä hetkessä haitannut, nyt myöhemmin olen kokenut että tuoreet basilikanlehdet karkottavat hyttysiä kaikista tehokkaimmin.  

Kun lopulta uni alkoi painaa silmiä, asetin kontin tyynyksi, vedin viltin peitoksi ja hatun silmille. Keveillä kesäretkillä en välttämättä vaihda erikseen yövaatteita, kun pukeutumiseni on muutenkin niin kevyttä että riittää paidan ja sukkien riisuminen.

 Yöllä viltin alla tuli kuuma, mutten voinut mönkiä esiin etteivät itikat olisi tikanneet heti kiinni. Hattu suojasi kasvoja myös valolta.

Iloinen retkeilijä joka unohti hyönteiskarkokkeet. 

Pro tip tähän väliin: pitkistä hiuksista ja parrasta on iloa kun ne jättää auki. Olen huomannut että hiukset suojaavat niskaa sekä korvia hyönteisiltä (ja auringonpaahteelta!), risuparta taaskin varjelee kaulaa/leuanalusta hyönteisiltä nukkuessa. 

Nukuin yllättävän hyvin ininäkonsertista huolimatta. Muistan heränneeni muutaman kerran siihen kun aivan korvan juuressa joku pörräsi, mutta aamulla nousin kuitenkin aivan virkeänä auringon tahtiin. Jälleen kerran luontoilun vaikein hetki oli sieltä poistuminen: taljan kääriminen takaisin rullalle tuntui pakkopullalta, ja vaikka termarin kahvi olikin ehtinyt jo yön aikana jäähtymään niin join sitä silti hartaudella vitkutellen. 

Miten siis aloittaa yöpyminen ulkona ilman telttaa? Ottamalla makuualustan toiseen kainaloon, peiton toiseen ja kävelemällä ulos.