Lumikammissa majoittuminen

Oma koti kullan kallis. Kuvassa näkyy kammi, nuotio ja tuulilta suojaavia lumivalleja.

Koska olen lähtökohtaisesti kylmänarka, lumikasassa yöpyminen ei olisi aina edes ajatuksen tasolla sen kummemmin napostellut. Nyt aivot ovat naksahtaneet aivan toiseen asentoon — ylläoleva kuva summaa varmasti kaiken tarpeellisen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en odota innolla kevättä... 

Testiyöpymiskerrallani tein muistiinpanoja, joita tähän kirjoitan huolitellumpaan muotoon. Vietän kammissa kuitenkin paljon aikaa, joten väliin tiputtelen huomioita epäkronologisessa järjestyksessä muidenkin hetkien oivalluksista.

Taljoista ja turkiksista muutama sana

Taljat ovat ehkä vähän hankalia raahata mukana ellei ole ahkiota tai hevosta apuna, mutta ne ovat vaivan arvoisia — varsinkin siinä vaiheessa kun pakkaslukemat alkavat olemaan lähempänä -30 c tai ilmassa on kosteutta, en ole itse vielä löytänyt varsinkaan poroa parempaa eristettä. Karvat tekevät suojaavan ilmakerroksen eikä nahka päästä tuulta läpi. Paksu lampaantalja puolestaan on kosteutta vastaan mainio suoja, sillä se ei rasvaisena ja kuohkeana hevillä päästä vettä läpi. Toki puhun nyt hyvistä käyttötaljoista, marketeista ja turistipuodeista löytyvät "puhkisiistityt" sisustustuotteet ovat menettäneet parhaimmat ominaisuutensa. Tämän opin kantapään kautta koittaessani suojautua maastossa lokakuun hyhmäiseltä vesisateelta kaupan taljalla... Siinä missä kuvissakin esiintyvä musta lampaannuttu ei ole vielä koskaan päästänyt rankkasateitakaan lävitseen, mummolta perityn kiikkutuolinpäällysen kanssa palasin läpimärkänä ja kylmissäni kotiin. Toista kertaa ei sen tarvinnut metsään lähteä.

Eettisistä syistä käytän nykyään vain sellaisia turkkeja jotka ovat peräisin joko riistalta, kotiteurastetulta eläimeltä tai ovat vanhempaa kierrätystavaraa — turkistarhausta ja tehdasmaista lihantuotantoa en halua tukea. Tuskastelin nuorempana tämän asian kanssa pitkään, sillä monista syistä en halua käyttää keinotekoisia materiaaleja mutta nykymuotoinen eläimiin perustuva teollisuuskaan ei saa kannatustani. Lopulta totesin että arvomaailmani sallii minun:

- ostaa kirpputoreilta mummojen ja pappojen vanhoja vaatteita, koska jokaiselle turkiksia haluavalle löytyy varmasti kierrätystuotteita eikä uusia tarvitsisi enää kaupallisesti tehtailla

- hyödyntämään riistasta kaiken irtoavan osan. Riista on minun maailmassani eettinen valinta, mikäli metsästys on suoritettu tarpeeseen eikä huvittelun tai urheilun nimissä.

- käyttämään sellaisten kotiteurastettujen eläinten osia, jotka ovat olleet elämässään rakastettuja yksilönä eivätkä hyödykkeenä

Turvallisuus

Kuten aina retkeillessä (teki sen sitten yksin tai asiakasryhmää vetäen), turvallisuussuunnitelma ja riskikartoitus kannattaa ehdottomasti tehdä. Kun on varautunut siihen mahdottomimpaankin tapahtumaan, sen osuessa kohdalle on jo valmiit askelmerkit olemassa. En jaksa uskoa että kovin todennäköisesti hirvi tahi hevonen rysähtäisi kammin katosta läpi, mutta sitäkin ihmettä varten on kirjattu suunnitelma niin että pääsen elävänä kertomaan tarinaa eteenpäin...

Käytännön turvallisuusasioita

• Kammiin ei saa mennä ilman lyhtyä. Jos korkea hiilidioksidimäärä sammuttaa kynttilän, ulos ehtii ryömimään ennen vintin pimenemistä. Kannattaa myös tarkistaa että kynttilä riittää koko lepohetken yli! Testasin refleksini viime viikolla kynttilännysän palaessa loppuun. Kun havahtuu ihan kuutamolla kesken päiväunien lyhdyn sammumiseen, ei siinä jääty katselemaan syitä vaan liskonaivojen selviytymismoodilla syöksyttiin täydellä nelikolla pihalle. Nyt pidän kontissa aina varalta vähintään yhtä pränikkää kynttilää
• Kammissa ei pidä käyttää retkikeitintä
• Älä sulje oviaukkoa rinkalla tai lumella, vaikka joku niin ohjeistaisikin. Mikäli tahdot näkö- ja tuulensuojaa, voit laittaa hieman havuja. Ulos on päästävä hätätapauksessa esteettä
• Ilma-aukkojen tarkistamisesta kannattaa tehdä rutiini aina sisään ryömiessä
• Lapio ja suksisauva/keppi on hyvä pitää kammissa käden ulottuvilla. Öinen lumituisku voi tukkia ilma-aukkoja ja peittää oviaukon nietoksilla
• Alkoholia, unilääkkeitä tms. ei kannata yhdistää kammimajoittumiseen. On tärkeää että pystyy heräämään lyhdyn varoittaessa ilmanlaadun huononemisesta: edellämainitut voivat syventää unta niin, ettei normaalisti herkkäuninenkaan kaveri havahdu
• Kerro aina jollekulle missä olet, ja sopikaa myös aika jolloin sinua kannattaa tulla huhuilemaan. Mikäli lunta on satanut paljon päälle, kammissa voi olla huono yhteys + se maastoutuu ympäristöön. Anna siis tarkat ohjeet mistä etsiä
• Merkitse kammi selkeästi, myös silloin kun rakennat sen omille maille tai vaikka takapihalle 10 m päähän talosta. Jos majoitut kammissa muualla kuin omalla alueella, on suositeltavaa tuhota se käytön jälkeen

Ensimmäinen yö lumikammissa 9.1.2024

Aloitin sillä tärkeimmällä, eli pedin tekemisellä. Lunta vasten menee hirventalja karvapuoli ylöspäin, sen päällä iso porontalja. Olen käyttänyt havuja/heiniä aiemmin aivan alimpana eristeenä, mutta ne tuntuvat välillä taljojen läpi ja sitten en kyllä nuku silmäystäkään kun vähänkin käkertää. Jätin "kasvikerraston" siis pois, mutta ainakaan kirjoitushetkeen mennessä niitä en ole kaivannutkaan: jo pelkkä hirventalja eristää kylmän sekä märän aivan kokonaan, poro siinä päällä on ihan luksusta.

Valmis pesäkolo odottamassa yöpyjää.

Jalat käärin muhkeaan lampaantaljaan, peitoksi kävi paksu villaviltti ja turkistakki. Varmuuden vuoksi olin ottanut myös kolmen vuodenajan makuupussin mukaan, meikäläinen kun tosiaan palelee jo ihan pelkkää olemassaoloaan niin mukavampi pelata varman päälle. Mikään ei kehtuuta niin paljon kuin täristä koko yön läpi (terveisin testasinpa uusia kesävarusteita huhtikuussa), joten pussin lisäksi levitin hollille vielä vähän ohuemman lampaantaljan siltä varalta että tarvitsisin lisäpeitettä. 

Tässä välissä muistin tarkistaa että ilma-aukot ovat auki. Toki mukana oli lyhty, mutta silti olisi parasta tarkastaa aukot aina rutiininomaisesti. 

 

Turvallisuussyistä säilytän sekä suksisauvaa että pikkulapiota petini vierellä. Sauvalla saa tökittyä ilmareikiä, ja jos katto suurista epätodennäköisyyksistä huolimatta romahtaisi niskaan niin lapiosta voi olla iloa ulos kaivautuessa.

Tuohikonttia säilytän samassa päädyssä missä pääni lepää. Otin sieltä jo tarpeellisia esineitä, kuten huopikkaat ja yöpaidan, esille: näin ei tarvitse enää väsyneenä lähteä penkomaan pakkauksia ympäri.

Kun peti oli pistetty valmiiksi ja kömmin takaisin ulos, nuotio ahmikin jo iloisesti sytykkeitä. Tarkoituksenamme oli istua vaimon kanssa iltaa ja hän vanhan partiolaisen reippaudella oli ehtinyt laittamaan tulet alulle minun vielä pesäillessä. Nuotiopaikan olin ehtinyt katsomaan jo valmiiksi: halusin että se on lähellä kammia, mutta ei niin liki että tarvitsi pelätä kipinöiden lentelyä paikkoihin joihin niiden ei tarvitsisi tunkeutua. Leiri on avaralla paikalla joten tuulenpuuskat voivat yllättää. Siksi tuli saa asustella mahdollisimman matalalla. Onneksi lunta on tuprutellet reippaasti, joten sulaessaan hanki muodosti ihan pyytämättä hienon pikkupoteron.

Vasta muutamia päiviä myöhemmin kaiken haudannut lumipyry muistutti että polttopuut tarvitsisivat myös vähän varjelusta... Tässä reppanat nököttävät vielä aivan taivasalla, mutta myöhemmin kasasin lumesta ja havuista myös puille oman säänsuojan. Tätähän ei tarvitsisi välttämättä tehdä jos kammi olisi vain yhden yön majoite, eikä perusleiri kuten esimerkissä on.

Kokkailemaan emme lähteneet, mutta istuskelimme tuntikaupalla siinä nauttimassa talvisen luonnon rauhasta. Minä pistin välissä paikkaa kodikkaaksi: oven päälle kiinnitin poronsarvet jotta saisin sekä lyhdyn että tarvittavat koristeet näppärästi roikkumaan. Minulla on tapana ripustaa kuvassa oleva hirvensorkkakoru sinne missä nukun, koska silloin maailmankolkalla ei ole väliä — tuttu näky tekee kodin. Näin on kammi siis virallisesti julistettu omaksi majaksi! Sitä juhlistin hieman soittamalla ja laulamalla tarinoita nuotion äärellä. Kammileiri on ilon paikka: vaikka arki miten murjoisi, niin täällä murheet voisi hetkeksi unohtaa ja keskittyä vain lillumaan lehtenä ajan pyörteilevässä virrassa. Sen tehtävän paikka onkin toteuttanut loistavasti.

Toivoteltiin siinä hyvät yöt kun vaimo alkoi kaipaamaan tuvan lämpöön. Yhdessä on toki aina mukavampi seikkailla, mutta välillä on saatava nauttia myös yksinolosta — tai ainakin olla ilman ihmisseuraa: yksin ei luonnossa ole kyllä koskaan... Kutsun hetkiä pieniksi palauttaviksi luontoretriiteiksi. 

Jäin siis itsekseni puuhastelemaan kammin ympärille väsymystä houkutellen. Poltin viimeisiä puita loppuun ja kasasin ensimmäisessäkin kuvassa näkyviä lumivalleja tuulensuojaksi. Kylmällä säällä on hyvä lämmitellä vähän lihaksia ennen unille pysähtymistä, niin ei ainakaan ihan äkkiseltään paleltaisi. Minä tosin innostuin rehkimään sen verran paljon että lopulta heiluin villapaidassa pää paljaana, kun en malttanut hikoontumisenkaan pelossa lopettaa rakentelua. Siinä oli omanlaisensa tunnelma, kun hiljenevä tuli rätisi loppumattoman hangen ja tähtitaivaan välissä. Pohjoispuolen metsikössä rymisteli hirvi: kuuntelin sen menoa lapioon nojaillen ja mietin millaisen taulun tästäkin kokemuksesta saisi maalattua. Sanoinkuvaamattoman hienoa.

Kun vallit olivat pystyssä ja nuotiokin hiipunut, olin onnistunut väsyttämään itseni niin sopivasti ettei unta tarvinnut paljoa odotella. Olin asetellut iltapalan jo aiemmin kontista esille, mutta niin levollisin mielin kömmin sisään etten jaksanut miettiäkään purtavaa. Luulin palelevani yöllä varsinkin kun jätin ruisleipien ja perunalastujen energiat keräämättä, joten levitin makuupussin kolmanneksi peitteeksi villaviltin ja turkistakin lisäksi. Käsissä nahkarukkaset, kaulan ympärillä tyynynkin virkaa toimittava turkiskaulus, karvalakki päässä, villaiset päällyshousut ja jalat lampaantaljaan käärityissä huopikkaissa... Hikihän siinä tuli. En olisi ikinä uskonut tekeväni niin, mutta jouduin ottamaan makuupussin ja nahkarukkaset pois. Siis minä, joka en luovu kauluksestakaan ennen toukokuuta! Pakkaskeli oli leuto, ei varmasti yölläkään enempää kuin -10 c, mutta en silti ollut varautunut siihen että yöpymisen suurin haaste olisi kuumuus. Toki tietenkin sitä mieluummin yli- kuin alivarustautuu.

Kun vällyt olivat lopulta oikeissa mittasuhteissa, tuli uni ihan kyselemättä. Mikään ei hiertänyt, painanut, kutittanut tai nipistänyt: edes ulkona hankea eteerisesti ulvottava tuuli ei kuulunut sisälle. 

En muista milloin viimeksi olisin nukkunut yhtä hyvin. Hiljaisuus oli kuin syvä kaivo ja minulla olo kuin karhulla talvilevollaan siinä pehmoiseen pesääni käpertyneenä. Heräsin yöllä vain kahdesti: ensimmäiseksi havahduin kun vaihdoin kylkeä niin vauhdikkaasti että lyhdyn liekki lähti lepattamaan villisti, ja toisen kerran heräsin siihen kun seikkailulle lähtenyt tallikissa Kalle tuli tekemään tupatarkastusta. 

Ilmanvaihdosta huolehtiminen nukkuessa?

Kammissa nukkuessani unohdan normaalisti niin tiukan kantani siihen ettei pienintäkään tulta jätetä palamaan. Lyhty asettuu omaan pieneen lumisoppeensa makuualan reunalle (nukkujan pään lähelle) lumivuorattuun syvennykseensä, ja yläpuolen seinämässä pieni sauvalla puhkaistu "räppänäreikä" palokaasuille. Yleensä herkkäunisuudestani on vain haittaa, mutta tässä tapauksessa tiedän herääväni mikäli kynttilä lepattaa tai valo sammuu kokonaan — ensimmäisenä yönä tulikin jo varmistettua että lepatus riittää havahduttamaan. 

Sitä en tiedä miten herkkiä neurotyypilliset ihmiset ovat valvomaan valomaailman muutoksien takia, joten en voi ottaa kantaa siihen että toimiiko lyhty unenaikaisena hiilidioksidimittarina kaikilla. Tässä tapauksessa voin sanoa autismin olevan välillä ihan hyödyllinenkin ominaisuus :-) En siis tiedä voinko suositella tätä keinoa kaikille, mutta itselläni se ainakin toimii.

Allaolevasta kuvasta näkyy miten asettelin havut sekä saappaat näkösuojaksi tuomaan vähän turvallisuuden tuntua. Ilma kiersi hyvin, mutta jalkoja ei paleltanut lainkaan. Nyt kun on ollut vähän hurjempia kelejä ja pakkaset ovat jyskyttäneet kolmenkympin molemmin puolin, etsin vähän tukevampia havuja. Nämä keppanat meinasivat lähteä nimittäin puhurien mukaan.

Joskus olen kuullut neuvon sulkea oviaukko rinkalla tai lumella, mutta itse en sitä suosittelisi. Ilmanvaihto voi kärsiä kohtalokkainkin seurauksin, ja toisekseen hätätilanteessa ulospääsyn pitäisi olla vaivatonta. Lämpöhävikkiä ei synny vaikka aukko olisikin avoin kun kammi on rakennettu oikein. Makuutilan ollessa kulkuaukkoa korkeammalla kylmä ilma pysyy alhaalla. -30 c asteilla kammissa voi olla silti pakkasta vain muutaman asteen verran (Metsästäjä 1/2009, sivu 44).

Kun ensimmäisenä aamuna kömmin ulos (näytin varmasti pitkältikin tältä), piti ensimmäisenä kääntyä etsimään nuttua niskaan — ulkomaailmassahan olikin kylmä!   

Kammissa majaillessa vaikeinta taitaakin olla se, että sen rauhaisasta turvapaikasta pitäisi tulla joskus poiskin...  

 

Loppuun vielä hajanaisia kuvia tammikuun kammielämästä dokumentaation jatkeeksi.

Ensimmäisen yön hikoilusta viisastuneena osaan nyt olla pistämättä karvahattua pikkupakkasiin.

Polttelen iltaisin vähintään muutaman puun, jotta nuotiopaikka ei hautautuisi uuteen lumeen. Tämä syvennys on hyvä: se suojelee tulta aukealta iskeviltä puuskilta, mutta antaa lämpöä ja saa kamminpuoleisen matalemman seinämän ansiosta myös reippaasti happea. Ensin tein jokaisen sivun liian korkeaksi, jolloin pikkuinen nuotio meinasi tukehtua. Ilmavuuden ja suojaisuuden välillä on aikamoista tasapainottelua, varsinkin jos soppaa sekoittaa märkä hanki. Hyvän nuotionsijan oppii rakentamaan kantapään kautta kokeilemalla.

Ulkoa päin "ovi" näyttää hyvinkin kiinteältä. Kuten aiemmin nähdystä kuvasta käy kuitenkin ilmi, on se oikeasti ilmava ja sisältä näkee hyvin ulos.

Tyytyväinen kolopesijä.

Suosittelisinko lumikammia talvimajoitteeksi?

Tilanteesta riippuen kyllä ja en. Jos olisin yksin hukassa keskellä ei-mitään, en lähtisi millään retkilapiolla väsäämään kammia vaan tyytyisin ennemmin pienen kiepin olemassaoloon. Ryhmän kanssa näkisin kyllä kammin rakentamisen vaivan arvoiseksi, sillä lämpöominaisuuksiltaan rakennelma on verraton. 

Myöskään yksittäistä yötä varten en ehkä lähtisi kammia tekemään ilman apukäsiä, mutta pysyvämmistä perusleireistä se menisi heittämättä ykkösvaihtoehdokseni — erityisesti yksin (hevosetta) liikkuessa, sillä majoitusmateriaaleja ei tarvitse raahata mukana. Telttani on toki kevyt, mutta sitten kun on tämmöinen tuulenpiiskaama vanupuikko kuten minä, niin sen yhdenkin kilon vähentäminen tuntuu kyllä.

Voin myöntää olleeni skeptinen päättäessäni testata lumikammia, mutta epäilykset karisivat nopeasti. Kokemus on ollut tähän asti yllättävän positiivinen: en ole palellut vielä kertaakaan, majoitus on viihtyisä eikä sitä ole myöskään tarvinnut yhden seinän paksuntamisen lisäksi korjailla. Sekin seinä oheni liian innokkaan kaivajan vaikutuksesta, eikä suinkaan sääoloista... 

Aluksi minun oli tarkoitus yöpyä kammissa yksi yö ja sitten hävittää se, mutta olen viihtynyt niin hyvin että aion pitää "miesluolani" kevätsäihin saakka. Se on arjen pyörityksen keskellä suojaisa perusleiri, johon on aina ilo palata.