Eräruokanäyttö ja tulenteko

 

Eräruokanäyttöä valmistellessani minulla oli muutama varsin tiukka ehto: ruoan piti olla sellaista että se olisi rinkassa (eli rakkaassa tuohikontissa) helposti kuljetettavissa ja mahdollinen liha on eettisistä syistä joko paikallista riistaa tai kotiteurastetusta eläimestä. Päädyin hyödyntämään ympäristön villiyrttitarjontaa jottei valmisteet veisi liikaa tilaa kontista, ja proteiininlähteeksi tuli hevosen ulkofile. Aluksi haaveilin hirvikäristyksen tekemisestä, mutta metsän kuninkaan puuttuessa hevonen oli hyvä vaihtoehto. Kyseinen polle asui viimeisen kesänsä meidän laitumilla onnellisena muiden heppojen kanssa, ja hänen lähtönsä tuonilmaisiin oli ollut niin nopea, oman rakkaan ihmisen viereltä vieläpä, etten voisi rikkinäiselle sielulle (ja sitäkin rikkonaisemmalle ruumiille) parempaa toivoa. Pelkäämäni eettisyyskysymys ohittui siis iloisesti vilkuttaen kun hevosen omistaja minulle ystävällisesti lihakilon tarjosi. Mikäli hirvipaistia ei lasketa, tämä ateria oli puhtaimmalla omatunnolla syötyä punaista lihaa mitä olen koskaan pupeltanut. 

Olisin tahtonut tehdä näytön omalla nuotiolla niin omavaraisesti ja alkukantaisesti kuin pystyn, mutta päädyin tuttavan kodalle tarjoamaan metsäillallisen. Metsäpalovaroitus oli ollut pitkään voimassa eikä minulla ollut katettua, hormillista tulentekopaikkaa. Okei, olot olivat vähän modernit makuuni, mutta toisaalta oli kiva ilahduttaa ihmisiä ja esittää mitä osaan. Minua ei nimittäin ehkä kukaan tuttu väittäisi kovin näppäräksi kokiksi, mutta metsäoloissa olen mielestäni aika haka rakentamaan maistuvaa ja ravitsevaa purtavaa. Naksautin siis sormien nikamat ja otin kotakeissin vastaan palvelun pilottivaiheena: ehkäpä tästä näytöstä saisi kasvamaan jotain mikä hyödyttäisi myös yrittäjyyttäni?

Illan menu

- Hevosenkäristystä ja kesäkurpitsaa muurikalta

- Villiyrttisalaatti 

- Mustikkasoppaa ja kuusenkerkkiä, nokipannukahvit

Tulenteko ja sen vaiheet 

Ensialkuun perustavanlaatuisia huomioita tulenteosta ihan vain siksi ettei näitä asioita voi liikaa toistaa:

Turvallisuus

- Nuotiota ei saa rakentaa toisten maille ilman lupaa ellei kyseessä ole henkeä uhkaava hätätilanne (eksynyt, kylmettynyt, kuolemankielissä. Se että on kiljuva nälkä tai ettei jaksa kävellä eivät ole hätätilanteita). Yleisiä tulentekopaikkoja on käytettävä ja seurattava siellä mahdollisesti annettuja ohjeita

- Metsäpalovaroituksen aikaan tulta ei saa sytyttää muualla kuin hormillisessa katoksessa. Myöskään risukeitintä ei saa käyttää varoituksen ollessa voimassa

- Vaikka varoitusta ei olisikaan annettu, kannattaa silti käyttää omaa harkintaa. Jos tuulee kovaa tai puuskittain, ei nuotiota ole ehkä järkevä sytyttää mikäli tuulen alapuolelta löytyy syttyvää materiaalia. Liekit ja erityisesti kipinät lentävät kauemmas kuin arvaisi!

Käytännön vinkkejä

- Sytykkeitä kannattaa kerätä takin povitaskuun tms. jo matkan aikana. Maassa olevia risuja, luppoa, kuivaa heinää jne. on turvallista käyttää. Tuohta ei saa mennä repimään elävästä koivusta ilman maanomistajan lupaa! Samoin kuivista katajista lähtevä "nöyhtä" on hyvää sytykettä, mutta sitäkään ei luvatta voi lähteä nyhtämään. Tervaskanto menee samaan kiellettyjen kategoriaan, vaikka onkin sytykkeistä melkein paras: se kun roihahtaa kosteallakin säällä

- Mikäli menet yleiselle tulipaikalle tai autiotuvalle, on kohteliasta vuolla myös seuraavalle tulijalle kiehisiä valmiiksi. Mikäli käyttää kaikki pienet halot, niitäkin voi halkoa seuraavalle lisää. On mukavampi saapua väsyneenä tulipaikalle kun ei tarvitse lähteä halkomaan jättimäisiä pöllejä

- Tulentekovälineitä kannattaa olla useita ja useissa eri taskuissa niin takissa, vyöllä kuin rinkassa/kontissakin. Taskussa miulla on tuliensiapupakkaus eli tiivis pikkuinen metallirasia. Sen sisällä on vähän taulaa, tulitikun raapaisupinta, tulitikkuja ja pieni (huono) piikivensiru jolla voi yrittää iskeä kipinää jos tulitikutkin tuhlaantuu 

- Edelliseen viitaten, kannattaa opetella eri tapoja sytyttää tuli. Jos sytkäri tekee tenän ja tulitikut kastuvat, ei tule itku kun kiusasta (tuluskukkarosta) löytyy karkku kivineen. Ja sitten kun sekin hukkuu niin ei hätää, vyöllä roikkuu tulipuikko. No sekin tippui — ei haittaa kun osaa tehdä kepistä ja narusta tuliporan! Jälkimmäiseen en kyllä rehellisyyden nimissä itse taivu, paljon savua saan aikaiseksi ilman sitä legendaarista tulta...

Erilaisia sytykkeitä on vaikka miten paljon, ja tähän jätän itselleni huomion että niistäpä teen vielä erikseen joskus postauksen ettei tämä teksti venyisi kohtuuttoman pitkäksi. Taulan valmistuksesta kirjoitan myös ohjeen, sillä se on minusta kaupan sytykepaloja näppärämpää ja kaiken lisäksi aivan ilmaista kun itse tekee. Köyhä mies on luova mies :) Linkitän sekä sytykelistan että taulanteko-ohjeet tähän kun ne joskus vielä valmistuvat.

Tulentekovälineet. Yläkulmassa karkku ja kivi, alhaalla tulipuikko ja puukko jolla siitä saa raapaistua kipinän. Keskellä on tuohi jonka pinnasta on jo rapsuteltu sytykettä pesäksi.

Oman kokemuksen perusteella tulipuikko on helpoin tapa saada tuli aikaan, sillä puikko kulkee helposti vyöllä mukana puukon kanssa. Karkku ja kivi hukkuvat allekirjoittaneella helposti, ja ainakin minun kivi on sellainen että sitä täytyy iskeä juuri oikeaan kohtaan juuri oikeassa kulmassa juuri oikealla kohdalla rautaa. Siinä kun nälissään ja kylmissään hakkaa kiveä niin ei naurata...

 

Vuolen kiehisiä puihin mikäli niitä ei valmiiksi jo ole. Puusta kannattaa ottaa hyvä ote ja puukon olla terävä: omakohtaista kokemusta on että vaikka miten vuolisi pois itsestään, niin tylsä puukko voi silti lipsahtaa niin että käden särkee halkoon. 

Tapoja kiehisten vuoluun on monia, mie tykkään tehdä vähän lyhyempiä kiehkuroita pitkin halkoa yksittäisten pitkien vuolujen sijaan. Kummallakin on etunsa, pitkät vuolut palaa pidempään mutta useat pikkukiehkurat nappaavat tulen tasaisemmin halkoon.

Raapaisin karkulla kipinän sytykkeisiin. Lohkaisin samalla kiven hyvän raapaisupinnan, joten oli luultavasti myös tämän murikan viimeinen sytytys. Shit happens.

Käärin tuohta sytykepesän ympärille ja puhaltelin sinne hiljakseen jotta kipinä, tai tulimestarini sanoja lainaten tulibasilli, saisi kasvaa. Alla on  aiemmin kiehittämiäni ohuita puita ristikkäin.

Alas, näin roihahti hellällä hoivalla kipinä liekiksi! Tuohen sytykepesään lisäämäni taula pidentää paloaikaa ja antaa tulelle voimaa siirtyä puihin. Samaa kikkaa käytän myös kylmähormisen saunan tai uunin hitaassa lämmittämisessä.

Lisäilen puita pikkuhiljaa. Aluksi laitan keppejä ja oksia, sitten ohuita kalikoita, seuraavaksi ranteenpaksuisia. Kun tuli nielee iloisesti viimeisimpiäkin, uskallan lisätä isompia halkoja. Suosin itse tähtimuodostelmaa puiden latomisessa sen näppäryyden vuoksi — ja kyllähän esteettinen silmäkin siitä nauttii.

Tuli on alla varma, ruoanlaittoon mars!

Hevosenkäristys ja kesäkurpitsat

Puhuin hevosenkäristyksestä mutta vuolupalojahan näistä tuli, kun innostuin veistelemään ohuita lastuja vastateroitetun puukon riemulla. Ei takerruta nyt siihen.

Jos ruoka olisi tehty oikeasti erällä eikä kesäillan kuriositeettina, olisin kypsentänyt lihan jo kotosalla jotta sen säilyvyys paranisi, kuljetus olisi helpompaa (ei valu kudosnesteitä pitkin kontinpohjaa...) ja ruoanlaitto nopeutuisi. Mikään ei ole nimittäin niin kamalaa kuin pysähtyä väsyneenä ja nälkäisenä tulille, tajuten sitten että ruokakin edellyttää miljoona työvaihetta energialla jota ei siinä hetkessä enää ole. 

Liha paistettiin öljyssä, mausteena oli pippuria sekä siankärsämöä. Siankärsämö on hyvä: lehdet sopivat miusta hyvin riistaan tai muuhun vähärasvaiseen lihaan kuten juuri hevoseen, ja kukkanuput toimivat pippurina. Lisäksi kasvi on suhteellisen helppo aloittelevankin villiyrttikerääjän tunnistaa, sen näköislajina on myrkytön ojakärsämö.

Kun liha alkoi näyttämään jo hyvältä, lisäsin valmiiksi viipaloimani kesäkurpitsat muurikalle. Ne paistuivat samassa öljyssä ja samoissa mausteissa. Olisin tahtonut käyttää omakasvattamaa kurpitsaa, mutta kesä oli vielä liian aikaisessa joten jouduin marssimaan kaupan heviosastolle. 

Sillä välin kun varsinainen pääateria paistui, kasasin aiemmin keräämistäni vihreistä salaatin. Ehdoton herkkuni on käenkaali-vuohenputkisalaatti. Vuohenputkista tulee täyttävyyttä ja hieman porkkanamainen maku, sitkoakin: liian isoja lehtiä ei kannata kerätä sillä niitä on jo hankala syödä. Tykkään pilkkoa puukolla varsia pieniksi paloiksi jotta salaattiin saa samalla vähän rousketta. 

Salaatin ehdoton tähti on kuitenkin käenkaali (kansanomaisesti ketunleipä), joka tuo ihanaa raikkautta ja sopivaa kirpsakkuutta. Muita ainesosia ei tarvitse: normaalisti sekoitan kerkkiä tai hienonnan vähän vanhempia havuja mausteeksi, mutta tämä kasvipari toimii ihan ilman apuja. Mikä parasta, käenkaalia ja vuohenputkea löytyy ainakin kotikonnuilla melkein jokaiselta nurkalta. 

Huomioitavaa ruoassa käytetyistä villiyrteistä ja -vihanneksista

- Käenkaalen kirpakan maun takana on oksaalihappo, jota ei tulisi nauttia suuria määriä. Isoa salaattia ei siis pidä tehdä. Raskaana olevien tai munuaisvaivoista kärsivien ei varmuuden vuoksi kannata käenkaalista nauttia

. Vuohenputki sekä siankärsämö voivat aiheuttaa allergisen reaktion. Kummallakin on yhteys porkkana-allergiaan: jos et voi syödä porkkanoita, kannattaa testata varovaisesti miten keho reagoi. Itselleni kumpikaan ei aiheuta edes siitepölykaudella ongelmia vaikka porkkana voi käydä pahimmillaan kuolemaksi, mutta yksilöitähän tässä ollaan. Kannattaa siis pelata mieluummin varman päälle ja testata allergeenit

- Kasveja ei tulisi kerätä teiden läheisyydestä. Pidän itse 50 m etäisyyttä, paitsi jos kyseessä on selkeästi hyvin vähällä käytöllä oleva unohdettu metsätie

- Yrttejä sekä villivihanneksia saa kerätä jokaisenoikeudella, kunhan kasvia ei revi juurineen eikä mene muiden pihoille. Poikkeuksen tekee kuusenkerkkä ja havut, joita ei saa kerätä ilman maanomistajan lupaa. Ylipäätänsä puista ei saa mennä repimään lehtiä tai neulasia

Ja näin on ruoka valmis. Lihan vuolemisesta "syömään"-huutoon meni ± 35 min kun meitä oli kolme kokkaamassa. Delegointi on loistava taito erityisesti nälän jo kaihertaessa — jätin kesäkurpitsavastuun toiselle sillä aikaa kun kipitin itse keräämään salaattitarpeet.

Ruoka näyttää fiiniltä näin katettuna, arkinen todellisuus on se että itselläni on tasan tarkalleen yksi kuksa ja kippo joista syön kaiken epäesteettisenä mössönä. Kontissa on pieni kattila ja sen kantena pikkupannu, joilla kaikki ruoanlaitto hoituu. Ne sopivat kooltaan myös retkikeittimiin, mutta koska en itse käytä muuta kuin avotulta niin en lähde keittimien maailmaa tässä avaamaan. Nimimerkillä osta pränikkä Primus-kaasukeitin ja pistä se kaappiin pölyyntymään...

 

Kuusenkerkkä-mustikkasoppa

Jälkiruokana tarjosin nokipannukahvit ja mustikkasoppaa. Soppa on omista marjoista rakkaudella tehty (terveiset äidille!), kuljetin sen pullovalmiina mukana. Koska näyttöpaikka ei ollut kotimetsä, keräsin ennen lähtöä myös kuusenkerkkiä paperipussiin. Ex tempore pakkasin matkaan myös keksipaketin kun mukaan mahtui: tykkään dippailla niitä soppaan.

Sillä aikaa kun kahvi keittyi ja tekeytyi, kaadoin mustikkaherkun mukeihin ja iskin kuusenkerkät pinnalle. Jälkiruoka hoidettu.

Palautteen mukaan ruoka oli hyvää, sopivan erikoista muttei mitään liian eksoottista — "matala kynnys maistaa metsän antimia" oli kiva kommentti. Kelpasi hyvin kesäiseen illanistujaiseen näinkin helpot tarjoilut! Itse yllätyin siitä miten hyvää liha oli minimilisukkeilla: olen aikaisemminkin pollea syönyt, mutta aina on ollut kastikkeet ja marinadit pinnassa. Hevonen maistui hirven tapaan, riistan "villiä" makua siinä oli kuitenkin vähemmän.

Palanpainikkeeksi kuului tietenkin myös laulut. Tarinaniskijä oli tottuneempi esiintymään mies & rumpu—kokoonpanolla, mutta kyllä tämä viisikielinen kantelekin siivitti iltaa rattoisasti. Näyttöä tehdessä hioutuikin toivomani uusi konsepti palvelutarjontaan: ruohonjuuritason eräruokailu ilman moderneja hössötyksiä, muusikko kuuluu pakettiin. Tähän mennessä olen käynyt vain erikseen pyydettävänä esiintyjänä illanistujaisissa, polttareissa ja tyhy-päivillä, mutta miksipä ei tätäkin voisi yhdistää hyvään ruokaan?

Paljon jäi siis tästäkin illasta käteen, enemmän kuin alkuperäisestä suunnitelmastani olisi varmasti tullut.