Luonnossa suunnistaminen ilman kompassia

Kompassi katosi, tuuli vei kartan ja kännykästäkin loppui akku — vaan ei hätää, luonto opastaa omalla hiljaisella tavallaan kotia kohti!

Mikäli tuttuja maastonmuotoja tai muita merkkejä ei näy ja hieman jo kuumottaa että tässäkö sitä jäätiin metsänpeittoon, kannattaa pienen tuumaustauon jälkeen rauhassa kartoittaa ensin ilmansuunnat. Tässä kuvasarjassa käydään läpi yhdeksän helpointa keinoa ne hahmottaa. Yksittäiseen tapaan ei kannata jumiutua, vaan skannata ympäristöään laajasti: "minneköhän päin nuo koivut tahtovat kasvaa, taitaa olla tuohi vaaleampaakin samalla syrjällä? Siellä on siis etelä. Sammal rönsyää runsaammin siirtolohkareen vastakkaisella puolella, sieltä löytyy pohjoinen — ja jos tuo pilven takana onnettomana hohkava valo on aurinko, niin se lähestyy länttä näin alkuillasta... Tiedän että etelässä päin on iso järvi jonka itärannalla oli viimeisin leiripaikkani, joten yritän palata sinne."

Elä hättäille, istu mättäille! 

Jos huomaat eksyneesi, tärkeintä on ensin rauhoittua — syödä vaikka eväitä ja ottaa samalla ilmansuunnat haltuun. Onko lähistöllä korkeaa kohtaa josta voisit tähyillä ympärillesi? Kuuluuko mistään autojen ääniä, tai vaikka metsäkoneiden ryminää? Selkeitä maastokohteita (kuten puroja tai kallioita) kannattaa etsiä, sillä niitä pitkin on helpompi suunnistaa. Vesistöjä aina ojista järviin ja jokiin sopii myös seurata, sillä ne vievät usein aina ennemmin tai myöhemmin ihmisasutuksen tai vähintään tien luokse.

Kun olet rauhassa päätellyt suunnan johon lähteä, ota itsellesi kohde mihin suunnata, kuten korkea kallio tai komea jättikuusi. Kun pääset perille, tarkista ilmansuunnat jälleen kerran ja ota taas seuraava selkeä kohde. Toista tätä niin pitkään että tiedät missä olet. Näin vältät sivuun ajautumisen ja sen myötä ympyrän kiertämisen.

Yhdeksän keinoa pistää itsesi kartalle

Pohjantähti, taivaannaula, osoittaa pohjoisella pallonpuoliskolla aina pohjoiseen. Otavan kauhan reunimmaiset tähdet, Dubhe (ylempi) ja Merak, johtavat vuodenajasta riippumatta tähän kiintopisteeseen. 

Pieni ylimääräinen tietonappula: Taivaannaulaan kiinnittyvän maailmanpylvään uskottiin kannattelevan taivaankantta. Pylvään alla pyöri kinahmi, kurkio, Rutjan koski — suuri tulinen pyörre yhtenä Tuonelan porteista. Kautta aikojen Pohjantähdellä on ollut tärkeä osa suomalaisten elämässä.

Aivan kuten tuvan ikkunasta kurkkiva peikonlehti, myös villi ja vapaa flora (faunaa unohtamatta) kurottelevat auringon valoa kohden — etelä tarjoilee tätä kallisarvoista energiaa eniten, ja siihen myös moni kompassittomista suunnistuskeinoista perustuu. 

Kovin synkässä metsikössä, kallioiden pohjoispuolilla tms. tämä neuvo ei kuitenkaan välttämättä päde, sillä silloin puut kasvavat sinne mistä valoa ja tilaa on ylipäätänsä saatavilla. Kun resursseja on niukasti, niiden kanssa ei kannata nirsoilla...

Sammaleet viihtyvät kosteassa ja viileässä. Sammalistolta apua kysyessä kannattaa katse kääntää myös ympäristöön: jos suojaa paahteelta on tarjolla esimerkiksi puiden tai mäennyppylöiden muodossa, sammal voi kasvaa iloisesti ympäri kiven eikä näytä pohjoista kokeneellekaan suunnistajalle.

Puiden tavoin myös muurahaiset tietävät että etelän suunnasta saa auringosta maksimaalisen hyödyn irti. Loivalla rinteellä on enemmän pinta-alaa lämpöä keräämään. Pesä kannattaa siksi myös rakentaa niin, etteivät puut ja kivet varjosta.

Ylläoleva kellokikka toimii tietenkin vain meikäläisten korkeusasteilla, ja tarvitsee analogisen kellotaulun avukseen. Kännykkäänkin on mahdollista saada analoginen kello, mutta itse tätä kokeillessani totesin pienen taskunauriin olevan paljon kätevämpi kuin palikanmallinen puhelin. 

Oksiston lisäksi myös puun pinta halajaa lämpöä ja aurinkoa. Tuohista tulkitseminen toimii mikäli puut sijaitsevat suhteellisen valoisilla paikoilla: tiheässä metsässä kasvit kurottelevat sinne mistä valo muiden lehvästöjen läpi sattuu pilkahtelemaan milloinkin.

Ja kun lumi alkaa sulamaan ihan kunnolla, voi silti huomata kuinka etelärinteet ovat silti aina hieman muita suuntia pidemmällä kesää kohti.

Aivan kuten puutkin, myös jäkälät hamuavat aurinkoa — ellei jotain ole varjostamassa kasvua, jolloin valoa taas kurotellaan sieltä suunnasta mistä sitä vain on saatavilla.

Jos siis löydät joskus itsesi aivan hukasta ilman apuvälineitä, ei silti syytä paniikkiin: joku yllämainituista keinoista ohjeistaa varmasti oikeaan suuntaan vuoden- tai vuorokaudenajasta huolimatta. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan... Ja vastaa kun kauniisti kysytään.